Pietari Sipponen

IMG-20180703-WA0024

Vääksystä kotoisin oleva Pietu muutti Jyväskylään opiskelujen perässä vuonna 2007 ja on siitä lähtien pitänyt majaa Keski-Suomessa.

Aiemmin muutaman joukkuekisan käynyt Pietu aloitti SM-karsintojen kiertämisen vuonna 2009. Pietu nousi pikkuhiljaa maajoukkueeseen saavuttaen tasaisten finaalisuoritustensa myötä joukkuepaikan Italian EM-kisoihin 2015. Seuraavana vuonna mies uusi EM-paikkansa ja kilpaili Suomen joukkueessa myös nelossijaan päättyneissä 2016 Puolan EM-kisoissa. Vuodeksi 2017 kalastajan paikkaa maajoukkueeseen ei enää tullut, mutta Pietu toimi Suomen kapteenina Slovakian MM-kisoissa 2017. Vuoden 2017 Kitkajoen finaalien nelossija toi Pietulle taas maajoukkuepaikan 2018 Tsekin EM-kisoihin. Seuraavinakin vuosina finaaleista tuli hyvät sijoitukset, vuonna 2019 Pietu suuntaa Tasmanian MM-kisoihin ja 2020 on vuorossa Suomen MM-kotikisat.

Pietu pyrkii kalastamaan paljon erilaisilla tekniikoilla ja siiman päässä killuu melko tasaisesti niin nymfejä, larvoja, pintureita, leechejä kuin streamereitakin. Toki kilpakalastukseen keskittyminen on vähentänyt esimerkiksi streamerkalastuksen osuutta aiemmista vuosista.

Perhokalastuksen Hammonjoen pusikoissa aikanaan aloittanut mies kalastaa nykyisin lähinnä Keski-Suomen koski- ja järvikohteilla. Perhokalastus on käytännössä ympärivuotinen harrastus. Intohimoisen perhokalastajan tavoin Pietu on rampannut melko useasti myös ulkomailla perhokalassa: Finnmarkissa lähes joka kesä vuodesta 2002 lähtien, Uudessa-Seelannissa vuosina 2003 ja 2011 sekä Kuolassa vuosina 2011 ja 2013. Kisareissut ovat vieneet miestä myös kilpailemaan ja treenaamaan useisiin maihin eri puolille Eurooppaa, mm. Italiaan, Puolaan, Sloveniaan, Hollantiin, Slovakiaan ja Tsekkeihin.

Pietu toimii myös FFC JKL:n puheenjohtajana. Pietu piti vuosina 2007 – 2014 suosittua perhokalastusblogia, johon voit tutustua täällä.

Syntymävuosi: 1986
Aloitti perhokalastuksen: 1998
Kilpaillut vuodesta: 2009 (joukkuekisoja vuodesta 2002)
SM-finaalit: 2011, 2012, 2013, 2014, 2015, 2016, 2017, 2018, 2019
Paras sijoitus finaaleissa: 4. (2017)
EM-joukkueessa: 2015, 2016, 2018
MM-joukkueessa: 2017, 2019, 2020
SM-mitalit: Joukkue-SM: 2 kultaa (2011 ja 2018), 3 hopeaa (2002, 2010, 2019) ja 1 pronssi (2016). Kelluntarengas-SM: 1 kulta (2016)
Ranking-sijoitus (kauden 2019 jälkeen): 6.